Tietoa meistä

Pohjois-Karjalan Jahtinaiset ry perustettiin 2014. Yhdistyksessä on tällä hetkellä n. 65 jäsentä ja toimimme pääasiassa Pohjois-Karjalassa. Olemme järjestäneet vuodesta 2015 alkaen tytöille Koppelo-leirejä eränkäynnin, luonnossaliikkumisen, metsästyksen ja ammunnan teemoilla. Järjestämme vuosittain jäsenillemme ammuntaharjoituksia ja erilaisia metsästysmahdollisuuksia. Koiratoiminta ja siihen liittyvät toiminnot ovat osa seuran toimintaa ja olemme järjestäneet useana vuonna Jahtinaisten Match Shown. Jäsenistössämme on useita aktiivisia koiraharrastajia. 

Jahtinaiset ovat osaltaan myös mukana kehittämässä kansainvälistä metsästävien naisten toimintaa. Vuonna 2018 emännöimme CIC:n Artemis -ryhmän  Woman and Sustainable Hunting (WaSH IV ) konferenssia Ilomantsissa.  Vuoden 2019 WaSH konferenssi järjestettiin Puolassa marrakuussa,  jonne myös osa jäsenistöstä osallistui.  

Haluamme tarjota eränkäynnistä ja metsästyksestä kiinnostuneille naisille mahdollisuuden opetella eränkäyntiä ja metsästystä mukavassa vertaisseurassa ja kannustaa nuoria tähän hienoon suomalaiseen eränkäyntiperinteeseen. Haluamme myös olla osaltamme vaikuttamassa siihen, että myös tulevaisuudessa eränkäynti ja metsästys säilyy elinvoimaisena ja luontoa kunnioittavana perinteenä Suomessa.